Vapaaehtoisia kesäleiriohjaajia kesälle 2022

2 kuukautta ago

Ketä etsimme? Etsimme toimeen tarttuvia, luotettavia ja turvallisia aikuisia ohjaajiksi Parasta Lapsille ry:n lasten ja perheiden kesäleireille.

Millaiseen toimintaan? Ohjelma perustuu leiriläisten toiveisiin ja tarpeisiin sekä ohjaajatiimin taitoihin ja tietoihin. Leirillä liikutaan, pelataan, askarrellaan ja leikitään. Leirillä voi järjestää esimerkiksi luontoretken, paistaa makkaraa ja kalastaa. Välillä kokoonnutaan yhteen rentoutumaan ja lukemaan satuja tai annetaan tilaa vapaalle leikille. Leirillä pääset hyödyntämään vahvuuksiasi ja oppimaan uutta! Ennen leiriä ohjaaja osallistuu leirin suunnitteluun ja Parasta Lapsille ry:n ohjaajien peruskoulutukseen. Leiriohjelma suunnitellaan ja ohjataan ohjaajatiimin ja johtavan leiriohjaajan kanssa.

Mitä siellä tehdään? Leireillä ohjaaja toimii lapsiperheiden ja eri-ikäisten lasten kanssa, ohjaten tavoitteellista ohjelmaa yhdessä ohjaajatiimin ja leirivastaavan kanssa. Parasta Lapsille -ohjaaja on innostunut ja kiinnostunut leiritoiminnasta sekä yksilön että lapsiryhmän ohjaamisesta. Leirillä touhutaan yhdessä monenlaista: pelataan, leikitään, ulkoillaan, askarrellaan ja tietenkin syödään 5 kertaa päivässä.

Mitä tarjoamme? Vapaaehtoinen voi osallistua ilmaisiin Parasta Lapsille -järjestön koulutuksiin, saa täysihoidon leireillä (mm. ruoan viisi kertaa päivässä) sekä halutessaan todistuksen toimintaan osallistumisesta. Maksamme leireistä ja koulutuksista aiheutuneet mahdolliset matkakustannukset. Ikimuistoisia hetkiä leiriläisten ja ohjaajaporukan kanssa. Mahdollisuuden luoda iloisia kesämuistoja lapsille ja perheille!

Kuka järjestää? Parasta Lapsille ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteemme on vahvistaa lapsiperheiden arjen hyvinvointia lasten-, nuorten ja perheiden loma- ja viikonloppuleirejä järjestämällä. Leiriläiset valitaan toimintaan taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.

Vapaaehtoiseksi haluavan ammatilla ei ole vapaaehtoistyössämme merkitystä. Kaikilla ihmisillä on elämässään hankittuja tietoja ja taitoja, joita voi hyödyntää toiminnassamme. Ohjauskielenä leireillämme on suomi. Vapaaehtoinen ei voi tuoda leirille omia lapsiaan.

 

Ohjaaja esittää rikosrekisteriotteen lasten kanssa toimimisesta ennen leirille/leireille osallistumista. Leireillä voit suorittaa opintopisteitä (esimerkiksi harjoittelu, opinnäytetyö, projekti), kysy lisää Christinalta opintojen suorittamisesta järjestössämme (yhteystiedot alla).

Lue lisää:

 

Kesä 2022, leirejä kesä-elokuussa

Aikaa yhdessä – perheleirit: https://parastalapsille.fi/perheleirit

Aikaa ilolle – lastenleirit:  https://parastalapsille.fi/leirit

 

Ilmoita kiinnostuksesi tästä ja otamme sinuun yhteyttä:

https://link.webropolsurveys.com/S/4679469F910ADC22

 

Voit ottaa myös suoraan yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Christinaan p./whatsapp: 050 407 8784 tai sähköpostilla christina.nenonen@parastalapsille.fi

Application Form

Lähetä hakemuksesi jo tänään!
Posted in .