Tiimihaku

  •  

    Tiimit vuodelle 2019 on nyt valittu! Valittujen nimet on julkaistu Facebookin Optimilaiset-ryhmässä. Onnea kaikille valituille!

     

    Tiimihaku vuodelle 2019 on alkanut! Nyt sinulla on oivallinen mahdollisuus lähteä mukaan Optimin toimintaan tiimitoiminnan kautta ja päästä jättämään omaa kädenjälkeäsi Optimiin. Huomaa, että voit hakea myös useampaan tiimiin. Kysymyksiä tiimitoiminnasta voit esittää tiiminvetäjille, joiden yhteystiedot löydät tiimien esittelyistä. Laita rohkeasti hakemusta tulemaan ja lähde mukaan viemään yhdessä kanssamme Optimia eteenpäin! Hakuaika päättyy sunnuntaina 2.12.

    Tapahtumatiimi (5kpl)

    Haemme tapahtumatiimiin viittä (5) ahkeraa ja vastuutuntoista tehopakkausta, joilta löytyy positiivista asennetta ja tekemisen meininkiä. Tapahtumatiimi toimii tapahtumavastaavan rinnalla suunnitellen ja toteuttaen Optimin erilaisia tapahtumia, kuten Joensuun poikkitieteelliset haalaribileet, vappuviikkojen ohjelman ja Joensuu Beer Pong Tournamentin. Lisäksi tapahtumatiimi yhdessä tapahtumavastaavan kanssa avustaa projektivastaavaa Optimin vuosijuhlien Silliksen järjestämisessä.

     

    Tehtävään sitoudutaan vuoden 2019 loppuun asti. Tapahtumatiimiläisenä pääset vaikuttamaan Optimin tapahtumien sisältöön ja toteutukseen. Tiimi tarjoaa erinomaisia verkostoitumismahdollisuuksia, sillä osa tapahtumista järjestetään yhteistyössä toisten ainejärjestöjen kanssa. Tapahtumatiimiläisenä opit hahmottamaan ja hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ideoimalla ja järjestämällä erilaisia tapahtumia. Tapahtumatiimi on loistava tapa päästä mukaan Optimin toimintaan ja lisäksi tiimi toimii hyvänä ponnahduslautana hallitustyöskentelylle ja tutoroinnille. Kirsikkana kakun päälle on vielä tapahtumatiimiläisten omat edut.

     Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä tai haluat lisätietoa tapahtumatiimissä toimimisesta, niin otathan yhteyttä Ellaan. Viestiä voi laittaa esimerkiksi Facebookissa tai sähköpostilla ja hihasta voi nykäistä myös yliopiston käytävillä.

    S-posti: ellajas@uef.fi

    Linkki hakulomakkeeseen: https://goo.gl/forms/QMZvE4OXjXHKKZUx1

    Nesutiimi (6kpl)

    Mikä NESU? 

    NESU, eli Nordiska Ekonomie Studerandes Union, tuo kaikki Pohjoismaiden kylterit ja ekonomit yhteen sitsien, konferenssien yms. myötä. NESU siis tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden tutustua kylteriopiskelijoihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Puolivuosittain järjestettävät konferenssit eri NESU-kaupungeissa tutustuttavat sinut paikalliseen liike-elämään ja auttavat sinua luomaan tärkeitä verkostoja ympäri Pohjoismaita.

    Nesutiimissä vastuullasi on tiimin kanssa yhdessä Optimin sitsien suunnittelu, toteuttaminen ja juhlapaikan siivoaminen. Vaikka sitsien järjestäminen vaatii myös paljon tiimiläisiltä, on kaikessa tekemisessä mukana hauskuus! Lisäksi yhtenä NESU-Optimin tärkeimpänä tehtävänä on oman ainejärjestön sitsi-innokkuuden nostaminen ja Optimin edustaminen ulkkarisitseillä.

    Lisätietoja NESUsta voit tiedustella osoitteesta nesu@optimiry.fi tai suoraan NESU-vastaavalta Julius Granilta.

    Mitä saa?

    -Pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan sitsejä
    -Huikeita NESU-kokemuksia ja puitteet tutustua kyltereihin joka kaupungista
    -Omat sitsit ja yhdet ulkkarisitsit ilmaiseksi
    -Tiimipalkitsijaiset ja NESU-tiimin oma tiimi-ilta
    -Hyvää kokemusta tiimityöskentelystä ja suurien juhlien järjestämisestä

    Mitä vaaditaan?

    -Osallistumista kokouksiin
    -Osallistumista tapahtumien järjestämiseen (myös vujujen sillis)
    -Halua kehittää omia tiimityöskentely- ja organisointitaitoja
    -Hiukan hulluutta ja aitoa intoa nesutoimintaan!

    Linkki hakulomakkeeseen: https://goo.gl/forms/UesN9CuEbNBn5nPJ2

    Juhlatiimi (4kpl)

     

    Juhlatiimissä pääset mukaan järjestämään Optimin arvokkaita juhlia, keväällä vuosijuhlia ja syksyllä syyscocktaileja. Vuosijuhlissa juhlistamme ainejärjestömme seitsemäntoistavuotista taipaletta arvoisellaan tavalla. Syyscocktailit ovat vuosijuhlien tapaan hieno tilaisuus, jossa opiskelijat toisesta vuosikurssista eteenpäin yhdessä yhteistyökumppanien kanssa kokoontuvat viettämään iltaa.

    Juhlatiimin toimikausi on koko ensi vuoden. Juhlatiimin työskentely on kausiluonteista. Tämä tiimi sopii esimerkiksi henkilölle, joka haluaa osallistua kahden tiimin toimintaan, sillä tämä tiimi ei työllistä niin suuresti koko vuotta.

    Tässä tiimissä saat erityisesti kokemusta suurien tapahtumien organisoinnista ja toteuttamisesta. Vaikka juhlatiimi järjestää vuoden hienoimmat juhlat, ei tässä tiimissä tarvitse ottaa kaikkea liian vakavasti. Juhlien järjestäminen on hyvällä porukalla hauskaa!

    Lisätietoja vuosijuhlatiimistä saat ottamalla yhteyttä Nettaan, esimerkiksi sähköpostitse netta.somero@gmail.com, tai viestillä p. 0440 362451.

    Mitä saa:

    – Vuosijuhlat puoleen hintaan
    – Oman jäljen näkyviin Optimin vuoden tärkeimmissä tapahtumissa
    – Tiimien palkitsijaiset kevätlukukaudella

    Mitä vaaditaan:

    – Osallistumista vuosijuhlien suunnitteluun heti vuoden alusta ja syyscocktailien järjestämiseen syksyllä
    – Innokkuutta ja hyvää tekemisen meininkiä
    – Intoa oman luovuuden ja visuaalisten taitojen kehittämiseen ja hyödyntämiseen

    Linkki hakulomakkeeseen: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeY8HxjSj7diXVmGeflLMFKbelWCQeZmj5k3m2QgX1YkBVROQ/viewform

    Yrityssuhdetiimi (2kpl)

    Yrityssuhdetiimi toimii tulevana vuonna kahden yrityssuhdevastaavan johdolla linkkinä Optimin ja yritysten välillä. Tavoitteena on rakentaa molempia osapuolia hyödyntävää yhteistyötä. Tätä yhteistyötä tehdään jo valmiiden yhteistyökumppaneiden kanssa sekä lisäksi uusien organisaatioiden kanssa. Yrityssuhdetiimin tehtävä on mahdollistaa näiden suhteiden syntyminen.

    Yrityssuhdetiimissä pääset suunnittelemaan erilaisia projekteja käytännön läheisesti sekä monipuolisesti. Tiimin tehtävä on mahdollistaa Optimilaisille väyliä eri organisaatioihin sekä tuoda Optimilaisten osaaminen sen yhteistyökumppaneiden käyttöön. Tiimin jäsenenä tutustut yritysten edustajiin sekä luot tärkeitä henkilökohtaisia suhteita eri toimijoihin.

    Tiimin toimikausi kestää vuoden ja sen näkyvimpiä vastuualueita tulee olemaan mm. Susirajaforumin järjestäminen. Jatkuva yhteistyö ja sen kehittäminen eri organisaatioiden kanssa tulee kuitenkin olemaan tärkein osa yrityssuhdetiimin vuotta.

    Lisätiedot ja kysymykset; iida.kohvakka@gmail.com tai tanja.tanninen@hotmail.com tai tule juttelemaan kasvotusten!

    Hae rohkeasti mukaan tiimiimme!

    Linkki hakulomakkeeseen: https://goo.gl/forms/PiU9vt0b1IAYBab72

    Sporttitiimi (2kpl)

     

    Haku Optimin sporttitiimiin on avoinna!
     
    Kestääkö sinulla kiekko lavassa ja hiihtäminen on muutakin kuin suksimista? Viheriöillä olet kuin kotonasi ja salilla joudut keräämään salin kaikki painot, että saat kyykkysarjat suoritettua. Tai olet muuten vain kiinnostunut kehittämään Optimin liikuntatoimintaa. Hyvä, nyt on elämäsi tilaisuus hakea Optimin sporttitiimiin! 
     
    Haemme kahta jäsentä sporttitiimiin. Haku päättyy 2.12.2018. Pääset kehittämään Optimin liikuntavuoroja, osallistumaan liikuntatapahtumien järjestämiseen niin Optimin sisällä kuin toisten ainejärjestöjen kanssa. Hakijoilta odotetaan hyviä ideoita Optimin liikuntatoimen kehittämiseen ja halua olla mukana käytännön järjestelyissä. Tärkeä ominaisuus on myös kannustaa ja innostaa Optimilaisia osallistumaan erilaisiin liikuntatapahtumiin. 
     
    Osana Optimin sporttitiimiä pääset ottamaan vastuuta ja näkemään Optimin toimintaa uudesta perspektiivistä. Pääset kehittämään tiimiä ja kehittymään tiimityöskentelijänä. Sporttitiimi tarjoaa hyvää vastapainoa opiskelulle. Tiimiläisenä saat myös joitakin etuja, kuten ilmaisen Sykettä-tarran vuodeksi. Tarjolla on siis uskomaton kokemus ja suuri määrä uutta oppia, joten hae ihmeessä mukaan ! 
     
    Jos heräsi kysymyksiä, ota yhteyttä sähköpostilla liikunta@optimiry.fi, Kalleen Facebookin kautta tai nykäise koulun käytävällä hihasta ja kysy!

    Linkki hakulomakkeeseen: https://goo.gl/forms/pCWmSLtjKB9HWvm12

    Viestintätiimi (2kpl)

     

    Viestintätiimi etsii juuri sinua mukaan vaikuttamaan Optimin viestintään. Viestintätiimin jäsenenä pääset kehittämään Optimin sisäistä ja ulkoista viestintää sekä näkyvyyttä eri sosiaalisen median kanavissa. Viestintätiimin vastuualueeseen kuuluu muun muassa valokuvaaminen, videoiminen, haalarimerkkien suunnittelu sekä kaikenlaisen visuaalisen sisällön suunnittelu ja toteuttaminen. 

     Mukaan otetaan kaksi tiimiläistä, jotka:

    • omaavat hyvät ryhmätyöskentelytaidot
    • ovat vilpittömästi kiinnostuneita kehittämään Optimin viestintää
    • uskaltavat ideoida
    • ovat reippaita ja positiivisia

     Aikaisempaa kokemusta visuaalisen sisällön tuottamisesta ei tarvitse olla, mutta se on toki eduksi. Viestintätiimissä pääset kehittämään taitojasi niin ryhmätyöskentelyn osalta kuin visuaalisen sisällön tuottamisen osalta. Tärkeää on, että sinulta löytyy monipuolisia ideoita ja luovuutta.

    Jos tulee jotakin kysyttävää, niin laita ihmeessä viestiä Miisalle esimerkiksi Whatsappissa (0440319869) tai sähköpostissa (miisv@student.uef.fi). Rohkeasti hakemusta vetämään, jotta saadaan mahtava viestintätiimi kokoon!

    Toivottavasti päästään juuri sinun kanssasi ideoimaan ja kehittämään meidän ainejärjestöä eteenpäin!

    Linkki hakulomakkeeseen: https://goo.gl/forms/cTYesBPKTTmeRnce2

    Osavuosikatsauksen toimitus (3kpl)

     

    Osavuosikatsauksen toimitus julkaisee neljä kertaa vuodessa Optimin ikiomaa lehteä Osavuosikatsausta. Tämän lisäksi lehtitiimille kuuluu myös uusille opiskelijoille suunnatun Mäyräoppaan ja Mäyräpassin teko yhdessä projektivastaavan kanssa. Osarin toimituksessa pääset yhdessä päätoimittajan ja muiden tiimiläisten kanssa visioimaan ja luomaan lehden sisällön rennolla otteella yhdessä tekemällä. Lehti ilmestyy kaksi kertaa keväällä ja kaksi kertaa syksyllä, joten lehtitiimin toimintakausi on koko vuoden.

    Vuonna 2019 jatketaan Osarin kehittämistä laadukkaammaksi ja mielenkiintoisemmaksi lehdeksi yhdessä tiimin voimin. Lehtitiimissä pääset monipuolisesti työstämään ja kehittämään taitojasi niin kirjoittamisen kuin kuvaamisen saralla. 

    Jos olet luova visualisti tai sitten muuten vain kiinnostunut lehden tekemisestä, hae mukaan Osarin toimitukseen! Tiimi koostuu päätoimittajan lisäksi kolmesta tiimiläisestä. WIHUU!

    Jos herää mitä vain kysyttävää, ota yhteyttä Rosaan vaikkapa Facebookissa tai whatsapissa 0504681099. Saa tulla nykäsemään myös hihasta!

    Linkki hakulomakkeeseen: https://docs.google.com/forms/d/1uOONGyt5VGsRxpbydgrSDuWtylC8giViZXVq-5wgvfo/edit